Keski-Suomen taidetoimikunnan perinteinen Vuoden kulttuuriteko -palkinto on myönnetty joutsalaiselle taidelaitos Haihatukselle. Kulttuuriteko-palkinto on suuruudeltaan 1.500 euroa, joka palkitun tulee sijoittaa keskisuomalaiseen taiteeseen.
Torstain luovutustilaisuudessa Joutsassa taidetoimikunnan puheenjohtaja Eila Tiainen taustoitti laajasti palkinnon myöntämistä.
– Yleensä palkinnon saajasta käydään laaja keskustelu, mutta tällä kertaa oli itsestään selvää, että Haihatus sen saa. Te olette esimerkki siitä, että mitään ei pidä tehdä ujosti, sen sijaan kaikki on tehtävä näyttävästi, kertoi Tiainen, joka muuten piti Joutsaa muutenkin vahvana kulttuuripitäjänä.
Taidelaitos Haihatus on Merja Metsäsen ja Raimo Auvisen elämäntapa ja taideteos. Haihatuksen päätuote on tänä kesänä jo kuudennen kerran Joutsassa järjestetty kansantaiteen kesänäyttely. Erikoistuotteena on julkaistu kuluneena syksynä kirja Menevän miehen malli, joka hauskasti kertoo ja kuvittaa Auvisen laihdutus- ja kunnonkohotustarinan
Palkintoperusteluissaan taidetoimikunta kertoo Haihatuksen näyttelyn kehittyneen yhdeksi valtakunnan mielenkiintoisimmista kesänäyttelyistä, joka omailmeisenä, energisenä ja valtavirrasta poiketen tarjoaa tekemisen iloa ja kokemisen iloa. Erityisesti toimikunta kiittää Haihatuksen pyrkimistä madaltaa taiteen kokemisen ja tekemisen kynnystä.
JS Palveluhakemisto
-
KOTA Clocks+ Oy
3D tulostettavien muovituotteiden...
-
Johannan Kotipalvelu
Siivoukset yksityisille/yrityksille.
-
M.Hahtokari Oy
Sorat, murskeet, hiekat...
-
Ansioniemen Sähkö Oy
Sähkötyötä ammattitaidolla. Sähköasennukset...
-
KOTA Clocks+ Oy
Uutisarkistot
Juttuvinkki