Poliisin kannalta kulunut viikonloppu oli varsinaiset joutopäivät, sillä järjestyshäiriöitä oli maanantaihin mennessä ilmoitettu ennätysmäisen vähän. Juopumuksen takia joutui putkan pahnoille ainoastaan kolme henkilöä lauantain aikana. Perjantaina putkassa ei ollut yhtään asiakasta.
Toistaiseksi pidennetyn juhlaviikonlopun ajalta on tehty vain yksi rikosilmoitus. Puutteenkujalta on kadonnut omakotitalon pihan pöydältä Canon-merkkinen kamera lauantain ja sunnuntain välillä.