Festivaalipäällikkö Salme Satusaari on tyytyväinen vuotuisten Joutopäivien menestykseen. Talomuseolla vieraili perjantain ja lauantain aikana yhteensä 3.000 ihmistä, 1.500 kumpanakin päivänä. Lauri Tähkä ja Elonkerjuu veti nuorempaa kuulijapolvea hyvin, mutta myös Popedalla ja Technicolourilla oli oma yleisönsä paikalla.
Satusaari näkee selvän suunnan talomuseon ohjelmiston koostamisessa.
– Perjantai onnistui hyvin, koska illan esiintyjissä oli valinnan varaa niin nuoremmille kuin vanhemmillekin. Se näyttäisi järkevimmältä, että jatkossa kannattaa tarjota jokaiselle jotakin kumpanakin päivänä. Lauantai oli suunnattu selkeästi vanhemmalle väelle, ja jäimme yleisötavoitteesta jonkin verran jälkeen. Syynä oli se, että nuoria kiinnostava vetonaula puuttui, arvioi Satusaari.
Viikonlopun yleisömassan täsmällistä määrää kirkonkylällä on vaikea arvioida. Markkinakentällä ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa varsinaista tungosta, ja ilmeisesti kova helle on jonkin verran verottanut ihmisten halua lähteä liikkeelle. Kävijämäärä liikkuu jossain 10.000 ja 15.000 ihmisen välissä. Hyvällä säällä Joutopäivät pääsee lähemmäs tuota suurempaa lukua ja sateella taas jäädään reilusti sen alle.
Joka tapauksessa Satusaaren mukaan on selvää, ettei Joutopäivillä ole koskaan sen historiassa ollut yli 20.000 kävijän määrää.
Lukion näyttelyissä järjestäjät arvioivat käyneen jopa lähemmäs tuhat henkeä. Perjantain kirkkokonsertissa oli läsnä 150 ihmistä. Lastenjuhlassa oli 250 paikalla lauantaina. Hiihtotapahtumassa oli Pommin oman ilmoituksen mukaan läsnä 500 henkeä.
Murresunnuntaita oli seuraamassa lukion salissa reilut 300. Talomuseon teatteri-illassa oli 335 lipun maksanutta. JP-Musaklubissa torstaina Huttulassa oli niin ikään reilut 300 henkeä paikalla.