Joutsan Lämpö Oy:n lämpölaitos on saastuttanut loppiaisen pyhinä Joutsan taajamaa rankemman kautta. Vaikka nokiongelmia on havaittu säännöllisesti laitoksen perustamisesta lähtien, tällä kertaa jälki on pahinta kautta aikojen. Hanki on mustanpuhuvaa noesta lämpölaitoksesta itään olevalla alueella. Päästö on ulottunut jopa yli Savontien. Eniten nokea on lämpölaitoksen ja Koulumäen välillä.
Jorma Venäläinen Joutsan Lämpö Oy:sta kertoo, että poltettavan hakkeen joukossa on ollut hienojakoista ainetta, ”mujua”, joka ei ole ehtinyt palaa arinakattilassa. Tämä satoi sitten saasteena taajamaan.
– Tätä hienojakoista ainetta ei pitäisi olla polttoaineen joukossa. Mikään laite ei ole rikki, mutta jos mujua on liikaa, siitä tulee osa suoraan läpi, huokaa Venäläinen.
Sopimus polttoaineetta toimittaneen Biowatti Oy:n kanssa on purettu. Laitoksella aiotaan siirtyä turpeen polttoon jo ensi viikon aikana.