Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan syynä viime huhtikuussa tapahtuneeseen Sysmän S-marketin sisäkaton romahdukseen oli syynä liian heikko koolauksen rimojen naulakiinnitus kattoristikoihin. Raportin mukaan puutteellinen naulaus johtui puutteellisesta suunnittelusta, joten rakennusurakoitsijan voidaan katsoa toimineen alalla totutun tavan mukaan. Sysmän S-Marketin urakoi vuonna 1997 joutsalainen Insinöörityö Hentinen Oy.
– Naulaliitosyksityiskohtaa ei ollut rakentamisen aikana vuonna 1997 suunniteltu, eli kyseiseen liitokseen kohdistuvia kuormia ei ollut arvioitu eikä kiinnityksen riittävyyttä varmistettu. Piirustuksissa ei ollut esitetty, miten kyseinen liitos tulisi toteuttaa, joten rakennusurakoitsija kiinnitti rimat totutun tavan mukaan, todetaan raportissa.
Puolet Sysmän S-Marketin myymälän sisäkatosta putosi aamupäivällä 27.4.2005 noin kymmenessä sekunnissa. Onnettomuushetkellä rakennuksessa oli kaikkiaan 25 henkilöä, joista yhdeksän oli vaurioituneella 400 neliömetrin alueella. Kukaan ei kuitenkaan onneksi loukkaantunut.