Leivonmäkinen nuorimies törmäsi henkilöautollaan linja-auton kylkeen Teollisuustien ja Leivonmäentien risteyksessä lauantaina 6. maaliskuuta. Vuonna -79 syntynyt mies oli kääntymässä Teollisuustieltä oikealle Leivonmäentielle, kun hänen autonsa lähti liukkaalla tiellä heittelehtimään ja törmäsi Leivonmäentietä kirkonkylältä päin tulleen linja-auton kylkeen. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Seuraavana päivänä eli sunnuntaina Lohitien ja Kangastien risteyksessä Lohitieltä tullut auto ajoi Kangastietä ajaneen auton alle. Lohitien suunnasta ajanut vuonna -38 syntynyt leivonmäkinen mies oli kertomansa mukaan häikäistynyt eikä sen vuoksi ollut nähnyt oulaislaisen naisen ajamaa henkilöautoa. Leivonmäkisen miehen verestä mitattiin onnettomuuden jälkeen 0,73 prosentin alkoholipitoisuus.
Jyväskyläläinen mies jäi viime viikon keskiviikkona kiinni törkeästä ylinopeudesta. Hän ajoi 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella tutkaan 133 kilometrin tuntinopeudella. Mies otettiin kiinni Leivonmäellä, mutta kova vauhti oli jatkunut ainakin Toivakan Oravasaaresta lähtien.