Leivonmäen valtuuston luottamushenkilövalinnat sujuivat ennakkokaavailujen mukaisesti. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin uutena keskustan Vuokko Heinonen. Kunnanhallituksen johdossa puolestaan jatkaa keskustan Pekka Hytönen. Kunnanhallitukseen valittiin Hytösen lisäksi keskustasta Kalevi Fredin, Kirsti Häkkinen ja Juha Nieminen, kokoomuksesta Niilo Kukkanen (vpj.) ja Sinikka Lahti sekä vasemmistoliitosta Riitta Saarinen.
Keskustan vaaleissa saavuttama yksinkertainen enemmistö näkyi myös lautakuntavalinnoissa: kaikkien lautakuntien puheenjohtajat ovat keskustalaisia.
Uusi valtuuston puheenjohtaja Vuokko Heinonen kertoi lähtevänsä luottamustyöhön vanhan 4H-laisen asenteella: tekemällä oppii parhaiten.
– Tämä työ on juuri niin mielenkiintoista kuin me tästä teemme. Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Toivon, että valtuusto esittää rohkeasti uusia ideoita ja ajatuksia, sanoi Heinonen.
Leivonmäen luottamushenkilövalinnat 2005
Kunnanvaltuuston vaalilautakunta: Kirsti Häkkinen pj. (varajäsen Hanna Leinonen), Kari Tapper (Janne Pappinen), Matti Kallioinen vpj. (Iiris Ilmonen)
Kunnanvaltuuston pj.: ja varapjt:
Vuokko Heinonen pj.
Jouko Nieminen 1. varapj.
Tapio Vainiomäki 2. varapj.
Tarkastuslautakunta:
Liisa Temisevä pj. (Vuokko Heinonen), Martti Salonen (Tuula Kangas), Matti Kallioinen vpj. (Iiris Ilmonen).
Kunnanhallitus:
Pekka Hytönen pj. (Juha Nieminen), Kalevi Fredin (Janne Pappinen), Kirsti Häkkinen (Hanna Leinonen), Juha Nieminen (Kari Tapper), Niilo Kukkanen vpj (Ilkka Lindholm), Sinikka Lahti (Liisa Liias), Riitta Saarinen (Anitta Wainwright).
Keskusvaalilautakunta:
Liisa Temisevä pj., Tarja Rauanmaa, Marita Kangas, Aulis Lahtonen, Paavo Nieminen
(Varajäsenet: Kyllikki Friman, Niilo Kukkanen Aili Laitinen Riitta Tolvanen, Janne Pappinen).
Maaseutulautakunta:
Hanna Leinonen pj. (Heidi Luomala-Koivisto), Janne Pappinen (Tapio Koivisto), Aatos Forsström (Hannu Pynnönen), Johanna Auvila (Tuula Kangas), Mika Lahtonen (Marko Laine), Seija Viinikainen (Raili Pajunen) Ilkka Lindholm vpj. (Kari Tuukkanen).
Sosiaalilautakunta:
Tapio Vainiomäki pj. (Paula Pyhälä- Liljeström), Tapio Koivisto (Hannu Pynnönen), Kirsti Häkkinen (Liisa Temisevä), Sirkka Rekola (Viola Fredin), Anitta Wainwright vpj. (Tarja Rauanmaa), Anssi Loipponen (Jouko Nieminen), Niilo Kukkanen (Matti Kallioinen).
Sivistystoimen lautakunta:
Juha Nieminen pj. (Riitta Ahonen), Matti Kosonen (Paavo Nieminen), Riitta Tolvanen (Tuula Kangas), Kari Tapper (Tapio Koivisto), Kari Gyldén vpj. (Anssi Mäkinen), Niina Saari (Marita Kärkkäinen), Anitta Wainwright (Riitta Saarinen).
Tekninen lautakunta:
Kalevi Fredin pj. (Matti Kosonen), Leea Tommola (Riitta Tolvanen), Alpo Viren (Paavo Nieminen), Liisa Temisevä (Johanna Auvila), Tomi Hautanen (Anssi Loipponen), Iiris Ilmonen vpj. (Sinikka Lahti), Aatos Kusmin (Matti Kallioinen).
Toivakan-Leivonmäen yläasteen johtokunta:
Juha Nieminen, Riitta Ahonen
Käräjäoikeuden lautamiehet:
Tuula Kangas, Jouko Nieminen
Kiinteistötoimitusten uskotut miehet:
Antero Rutanen, Pekka Hellqvist, Seija Riihiaho, Antero Pajunen, Reijo Iikkanen, Eero Tarhanen, Jouko Häkkinen, Tuula Kangas.
Jäsen poliisin neuvottelukuntaan:
Pekka Hytönen (Liisa Temisevä).
Edustaja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuustoon:
Liisa Temisevä (Tapio Vainiomäki).
Edustaja Keski-Suomen liiton edustajakokoukseen:
Pekka Hytönen (Vuokko Heinonen).
Edustaja Suojarinteen kuntayhtymän yhtymävaltuustoon:
Matti Kallioinen (Kalevi Fredin).
Edustaja Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän valtuustoon:
Matti Kallioinen (Liisa Temisevä).
Edustaja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän valtuustoon:
Viola Fredin (Matti Kosonen).
Edustajat Joutsan seudun Tky:n yhtymävaltuustoon:
Kalevi Fredin (Tapio Vainiomäki), Kirsti Häkkinen (Vuokko Heinonen), Matti Kallioinen (Iiris Ilmonen), Niilo Kukkanen (Sinikka Lahti).
Jäsen Puulan Seutuopiston opistolautakuntaan:
Sinikka Lahti (Juha Nieminen).