Keskusta vahvisti kunnallisvaaleissa asemiaan Joutsan valtapuolueena. Keskusta lisäsi valtuustopaikkojaan kahdella yhdestätoista kolmeentoista ja saa tulevaan valtuustoon yhtä paikkaa vaille enemmistön. Kun keskustan kanssa vaaliliitossa ollut kristillisdemokraatit piti yhden paikkansa, sai vaaliliitto yhteensä yli puolet paikoista ja myös äänistä.
Kiinnostus kunnallisvaaleihin laski jonkin verran. Joutsan äänestysprosentti oli 63,5, kun se neljä vuotta sitten oli 66,6.
Keskustan ja kristillisten vaalilistaa äänesti 1068 kuntalaista, mikä on 68 ääntä enemmän kuin vuoden 2000 vaaleissa. Keskustan äänimäärä oli 949 (44,7 %) ja kristillisten 119 (5,6 %).
Vaalien voittajiin kuului myös SDP, jonka paikkamäärä nousi kuudesta seitsemään. Samalla SDP nousi kokoomuksen ohi toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi. SDP:tä äänesti Joutsassa 503 henkilöä eli kymmenen vähemmän kuin neljä vuotta sitten. SDP:n osuus äänistä kuitenkin nousi viime vaalien 22,6 prosentista 23,7 prosenttiin.
Vaalien suurin häviäjä oli kokoomus, joka menetti kaksi paikkaa. Ensi vuonna kokoomuksen valtuustoryhmässä istuu viisi henkilöä nykyisen seitsemän sijasta. Kokoomuksen äänimäärä laski viime vaalien 599:stä 429:een ja prosenttiosuus 26,4:stä 20,2:een.
Menettäjiin lukeutui myös Sitoutumaton Joutsa -ryhmä, joka kutistui kaksihenkisestä yksihenkiseksi. Sitoutumattomien äänimäärä pieneni 157:stä 121:een ja prosenttiosuus 6,9:stä 5,7:ään.
Keskustan ryhmässä kaikki vaaleissa olleet valtuutetut uusivat paikkansa Mikko Kuitusta lukuun ottamatta. Uusina valtuustoon nousivat Pekka Lankia, Tauno Kuitunen, Teuvo Kuitunen ja Petri Hammar. Keskustan ja koko Joutsan ääniharavan tittelistä kävivät kovaa kisaa Terttu Hentinen ja Antti Kotimäki, jotka molemmat saivat ennätyksellisen äänisaaliin: Hentinen 101 ääntä ja Kotimäki 98 ääntä.
SDP:ssä kaikki vaaleissa olleet istuvat valtuutetut saivat paikkansa uusittua vaaleissa. Lisäksi valtuuston kasvaneeseen demariryhmään nousi kolme uutta nimeä: Viljo Tamminen, Ari Solatie ja Marja Moilanen. SDP:n ääniharava oli 76 ääntä saanut Kari Maunula.
Myös kokoomuksen kaikki vaaleihin lähteneet istuvat valtuutetut saivat paikkansa uusittua. Nuorta verta valtuustoon tuovat uudet valtuutetut Jari Reponen ja Pekka Huikko. Reponen oli myös puolueensa ääniharava 64 äänellä.
Sitoutumattomien Ansa Avikainen oli toinen vaalien putoajista, mutta ryhmän toinen jäsen Tiina Seppälä uusi paikkansa 50 äänellä.
Kristillisdemokraattien ainoa edustaja Arto Hölttä uusi myös paikkansa 66 äänellä. Kristilliset olivat vähällä nousta kaksihenkiseksi ryhmäksi, sillä Leena Rämö jäi vain kahden äänen päähän valtuustopaikasta.
Naisehdokkaiden menestys oli kokonaisuudessaan heikkoa, sillä tulevassa valtuustossa istuu vain kuusi naista. Nykyisessä valtuustossa on yhdeksän naista.
Uuden valtuuston keski-ikä on 48 vuotta. Valtuuston nuorin on 23-vuotias Pekka Huikko (kok.) ja vanhin 70-vuotias Viljo Tamminen (sd.).