Joutsassakin toimivan Tokmanni-myymäläketjun ja pääasiassa Lounas-Suomessa toimivan Vapaa valinta -ketjun yhdistyminen ei vaikuta Tokmannin Joutsan suunnitelmiin. Tokmannin tarkoituksena on ollut rakentaa Joutsan S-Marketin viereiselle tontille uusi liikerakennus.
– Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia Joutsan hankkeisiin. Toiminnan kehittämisestä lähdetään ja nyt meillä on siihen isommat muskelit, kommentoi ketjujen yhdistyessä syntyvän uuden yhtiön toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen.
Tokmanni on saanut jo Joutsan kunnalta lainvoimaisen poikkeamisluvan, jonka perusteella uuden liiketalon rakentaminen voidaan aloittaa. Yhtiön aiemmin ilmoittaman aikataulun mukaan rakentamisen pitäisi alkaa ensi vuonna. Myös tontin kaavamuutos on kunnassa ehdotusvaiheessa.
Tokmannin ja Vapaa Valinta -ketjun yhdistymisestä syntyy yhteensä 60 myymälän ketju Itä- ja Lounais-Suomeen.