Joutsan kirjaston saneeraus entisiin S-marketin tiloihin on hyvässä vauhdissa. Remontti näyttää tällä hetkellä toteutuvan aikataulussa, joten kirjaston väki pääsee todennäköisesti muuttamaan uusiin tiloihin syyskuussa. Parhaassa tapauksessa uusi kirjasto avataan jo syyskuun puolella, mutta todennäköisemmin avaus menee lokakuulle.
– Tällä hetkellä tunnelmat ovat tulevan muuton vuoksi lähinnä kaoottiset. Olemme kuitenkin saaneet paljon valmisteluja tehtyä. Arvioisin, että muuton takia joudumme pitämään kirjastoa vähintään pari viikkoa kiinni, kertoo kirjastonjohtaja Nina Kuikka.
Jukolan nykyisen kirjaston koko on 338 neliömetriä, josta varsinaisessa kirjastokäytössä on 264 neliömetriä. Uuden kirjaston hyötypinta-alaksi tulee 654 neliömetriä. Näin kirjaston koko kasvaa yli kaksinkertaiseksi.