 | Lähettäjä: | Viesti: |
| Pekka Lankia | "Me elämme muiden rahoilla" - eräs näkökulma teemaan: 18.7.2012 17:18
 Tämän viikon lehti esitti yhden näkökulman kuntien valtionosuuksiin liittyen. Erään totuuden mutta vain osatotuuden. Aihetta voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Vertaillaanpa vaikka Joutsaa ja Jyväskylää.
Molemman kunnan työpaikkarakenne on yllättävän samankaltainen, julkisten työpaikkojen osuus on n. 30 %
( http://www.keskisuomi.fi/filebank/22031-KS_AIKAJANA1_2011.pdf sivu 11). Näiden palkkaeurot kerätään Joutsassa valtionosuuksista (58 % kunnan tuloista v.2010)ja lähes yksinomaan joutsalaisten verotuloista lukuunottamatta poliisihallinnon ja työvoimahallinnon muutamia työpaikkoja.
Jyväskylässä julkisten työpaikkojen palkkapotti rahoitetaan valtionosuuksilla (36 % kaupungin tuloista v. 2012) sekä jyväskyläläisten, muun maakunnan (mm. keskussairaala, ammattioppilaitokset) ja valtion (mm. yliopisto) verotuloilla.
Julkisista työntekijöistä ehkä suunnilleen sama osuus maksaa palkkaveronsa työpaikkakuntaansa. On siis ehkä kohtuullista että valtionosuudet ko. kuntien osalta poikkeavat.
Sama asetelma on myös valtakunnallisesti. Pääkaupungissa ja muissa keskuksissa sijaitsee leijonanosa koko valtakuntaa palvelevasta hallinnosta ja esim. kulttuurilaitoksista. Näiden työpaikkojen palkkaverot ohjautuvat sijaintikuntiinsa, on siis ehkä oikein myös valtionosuusvälineillä tasapainoittaa koko yhteiskuntaa palvelevien toimintojen kulu-/verotulorakennetta. |
 |
| Kalle Willman | VS: "Me elämme muiden rahoilla" - eräs näkökulma teemaan: 23.7.2012 9:34
 Suuret kiitokset Jukka Huikolle selventävästä artikkelista!
Vastineessaan edelliseen Pekka Lankia vuorostaan unohtaa sen, että suuri osa Jyväskylässä työssä käyvistä maksaakin veronsa ympäristökuntiin, Joutsaankin asti.
Nyt olisi kovin kiinnostavaa, jos Huikko selvittäisi, mitä Keski-Suomen saamille valtionosuuksille ja verotulojen tasauksille tapahtuu, kun Joutsaa myöten kaikki pienet kunnat liitetään jatkossa Jyväskylään. |
 |
| Kai Vaaralahti | VS: "Me elämme muiden rahoilla" - eräs näkökulma teemaan: 21.8.2012 20:16
 Niinpä. Riistopolitiikka ja syrjäseutujen kuntapalvelujen alasajo. Hyvällä yhteistyöllä ja äänet keskittämällä saataisiin Joutsasta 1-2 edustajaa Jyväskylän kaupunginvaltuustoon. Hallitukseen ei koskaan. Kolmikymmenvuotisen kamppailun jälkeen voisimme saada vielä pitää nelostien laidassa olevan bussipysäkin.
Tässä kokoomushallituksen tarjoama tulevaisuuden kuva. Kiinteistöjen ja maan arvo putoaisi liitoskuntien osalla. Näin pakkosyntyneiltä syrjäkyliltä nuoret muuttaisi keskikaupunkiin. Vanhusten lähihoitohaaveet voitaisiin unohtaa ja vanhukset kelkottaisiin keskikaupunkiin päivähoitoon.
Ei hyvä. |
 |
|