 | Lähettäjä: | Viesti: |
| Matti Ahonen | KUNNANHALLITUKSEN VASTUU ?: 1.2.2010 16:10
 ?
Hallitus vastasi todella "ympäri pyöreästi" pyytäessäni selvitystä kuntamme ELINKEINON KEHITTÄMISJOHTAJAN toimintaan kunnassamme, olettenko todella tietoisia äänestäjien antamasta taloudellisesta vastuusta kunnassamme, vaadin teitä uudelleen avoimeen keskustelutilaisuuteen Eero Aholan toiminnasta. Kuntalain mukaan te olette pakoitetut vaadittaessa selvittämään virkamiesten toiminnan. Olen vastustanut hänen valintaa alun alkaen perustelen päätöstäni seuraavasti: Ote Kunnanhallituksen pöytäkirjasta 14,02.2000 27.03.200 ja10.04.2000, Joutsan yrittäjät ry esitti kirjeellään, että Joutsa palkkaisi määräaikaisen "yrittäjähankkijan", jonka tehtävänä olisi lähinnä uusien tuotannollisten työpaikkojen hankkiminen ja entisten yritysten turvaaminen. Hakijoilta toivotaan EU-asioiden tuntemus, kielitaito ja tehtävään soveltuva koulutus. Yritysasiamies on kunnan organisaatiossa suoraan kunnanhallituksen alainen. Virkaan oli 37 hakijaa saamieni tietojeni mukaan 36 kuudella oli virkaan vaadittava pätevyys yksi hakija ei TÄYTTÄNYT mitään virkaan vaadittuja kriteerejä ja hänet valittiin, hänellä on PUUTEKNIKON KOULUTUS
ei osaa etes toista kotimaista kieltä, puhumattakaan EU- tuntemuksesta. Kuntalaista löytyy myös pykälä mikä velvoittaa virkamiehet tai lauttamushenkilöt taloudelliseen vastuuseen aiheuttaessaan kunnalle perusteettomia taluodellisia kuluja/tappijoita. Terveisin Matti Ahonen |
 |
| Kai Vaaralahti | VS: KUNNANHALLITUKSEN VASTUU ?: 3.2.2010 22:32
 Matti on ollut jo vuosia oikealla asialla.
Ja minäkin olen monasti perännyt miksi ja kuinka Joutsassa ei saada turhia kustannuksia ja rahareikiä tukittua. Sitten ollaan
kyllä konsulttitukea antamassa. "Olisi tuttu kunseletti" periaatteella.
Ja tässä lainaus naapuripalstalta. TÄMMÖISTÄ SE SITTEN ON.
Ja ei ihme että Leivonmäkiläiset syleksii Joutsaan päin.
tarja veid VS: Perusturva-asiaa ja rahanmenoa-HERÄTYS JOUTSALAISET: 1.2.2010 20:24
ASIAA PAJULINNUSTA!
Suuri haaveeni oli perustaa lämminhenkinen ja viihtyisä koti vanhuksille, koska he ovat todella lähellä sydäntäni. Sopivaa paikka etsiessä, sattumalta Leivonmäellä oli passeli kiinteistö kaupan. Nooh, tilanne kartoitettiin tarkasti, minkalainen tarve sillä seudulla on hoivakodille. Lähikuntien päätttäjät olivat innoissaan ja siksi liikeideaa alettin toteuttaman, se vaati todella suuren työmäärän lupineen ja remontteineen. Avajaispäivän jälkeen 15.11.2006 tuli Leivonmäeltä yksi asukas, puhetta oli, että niitä tulisi enemmänki...sitten helmikuussa -07 tuli Jyväskylästä yksi itsemaksava asukas..lähikunnista ei kuulunut mitään, sen kevään aikana meiltä sai kodin 7 vanhusta, suurin osa itse hoitonsa maksavia. No sitte meille siirrettiin 90 vuotias vanhus, jota oli riepoteltu paikasta toiseen ja kun hän pääsi Pajulinnun sohvalle istumaan, niin huokasi, että saako hän nyt tänne jäädä!? Kunnan edustaja lupasi, että kyllä,loppuelämäksesi! Näin miten taakka putosi hennon vanhuksen hartioilta ja hymy nousi kasvoille! Hänestä tuli meille kaikille erittäin rakas ihminen, mutta kuinkas sitten kävikään...vanhus sai asua meillä noin vuoden, kun tuli tieto, että hänet siirretään vanhaikotiin. Tämä oli kuin isku vyön alle, surin ja itkin asiaa, soitin Joutsan kuntaan ja peräsin lupausta, joka vanhukselle annettin ja vetosin epäinhimmilliseen kohteluun,ei auttanut, päätös oli jo tehty! Omaiset itki rakkaansa kohtaloa ja asia ratkesikin niin, että hän sai jäädä omaisten maksamana paikkaan, missä hänelle luvattiin koti loppuelämäksi! Vanhus pääsikin kolmen kuukauden kuluttua episodista Taivaan Isän kotiin. Olen pyytänyt asukkaita Joutsan kunnalta nyt reilun kolmen vuoden ajan, vaan eipä ole näkynyt! Joutsalaisia meillä on tällä hetkellä muutama, mutta vain YHDEN hoidon kunta toistaiseksi maksaa. On minulta kyllä kysytty miten Joutsan kunta voisi auttaa, vastaukseni on aina ollut, että antakaa asukkaita, muuta apua en tarvitse! asukkaita en ole saanut, sen sijaan ehdotuksen, että saisin konsultin apua,naurettavaa!!!!Pajulinnussa saa taatusti yksilöllistä hoivaa, meillä on arvot ja periaatteet! Hoitajat tekevät kaikkensa asukkaiden eteen ja laittavat itsensä likoon 100 %:sti SUURI KIITOS RAKKAAT TYÖNTEKIJÄNI!Olemme yhdessä luoneet kodin, jossa on hyvä olla! ja eikä liene sekään merkityksetöntä, että työllistän jatkuvasti 8-10 henkiöä. Lämmin kiitos kaikille ulkopuolisillekin myötäelämisestä ja rohkeista kannanotoista!!
Ai niin, viime viikolla Joutsan kunta vei asukkaamme vanhainkotiin, jossa kuulema tilaa, mutta kun hoitajamme vei haasteellisen asukkaamme sinne, niin tilanne se, että YLIPAIKOILLA 7 vanhusta ja hoitajaparat aivan nääntymyksen kourissa! Olen keskustellut muiden hoivakotiyrittäjien kanssa, niin missään ei ole vastaavanlaista tilanneta!! Hävettää!!!!
Terveisin Tarja Veid erikoissairaanhoitaja, Pajulinnun ex-johtaja
Tarja Veid VS: Perusturva-asiaa ja rahanmenoa-HERÄTYS JOUTSALAISET: 2.2.2010 17:29
Vielä Pajuinnusta!
Olemme koittaneet pärjätä niin pitkälle kuin mahdollista rasittamata Joutsan TK:ta hoitamlla lukuisia asioita puhelimitse, laittamatta asukastamme kuormittamaan terveyskeskuksen kortilla olevia aikoja. Tässä olemmekin onnistuneet hyvin ja suuri lämmin kiitos siitä kuluu lääkäri Irmeli Räsäselle, jonka kanssa yhteistyö on sujunut loistavsti! Meillä on ammattitaitoinen henkilökunta, joka tarkalla seuraamisella ja kirjaamisella sekä asukkaan tuntien osaa reagoida mahdollisiin tapahtuviin muutoksiin.
Kerran kyllä oli tapaus, joka vieläkin meitä harmittaa, nimittäin meidän vanhuksemme tunsi rintakipua, jota emme saaneet laukeamaan, tietenkin soitin terveyskeskukseen ja ilmoitin, että meiltä olisi tulossa potilas näytille, mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin,häntä ei huolittu terveyskeskukseen, kun ei ollu vapaata sänkyä koko talossa, mihin hänet olisi voinut laittaa! Sanottiin vain, että koittakaa pärjätä siellä! Ja niinhän sitten pärjätiinkin hellällä huolenpidolla ja läsnäololla sekä tarkalla seuraamisella miten tilanne kehityy, rintakipu onneksi laukesi!
Toinen asia mikä on jurppinut, on se, että meille on lukuisia kertoja soitettu: nyt tarvittaisiin nopeasti paikka, käykö heti tai seuraavaa päivänä? No tottakai! Kovalla touhulla monesti aloitettu huoneen valmiiksi laittaminen... mutta miten monesti on jouduttu pettymään, kun joskus jopa samana päivänä soitetaan, että ei sittenkään! Paikka vanhukselle löytyikin (luultavasti jotakin käytävältä). Kerran odotellessani katselin TK:n potilasainesta, niin siellähän oli monta rollaattorilla liikkuvaa vanhusta, joille Pajulintu olisi voinut tarjota kodin, vaikka väliaikaisenkin, jotta oikeasti terveyskeskustasoista hoitoa odottavat olisivat päässeet esim. keskussairaalasta, kalliista hoidosta pois. Tiedän tarkkaan senkin tilanteen, olen tehnyt muutamia keikkoja sinne ja Joutsan TK on ainut, joka jatkuvasti on puhenaiheena, kun jatkohoitopaikkaa odotellaan monta viikkoakin! Joutsa mainostaa hienosti itseään
yrittäjäystävällisenä kuntana, arvot ja periaatteet löytyy nettsivuilta, mutta henkilökohtaisesti olen eri mieltä! Vai johtuuko se siitä, etten ole joutsalainen, vaan kuljen 100 km:n päästä? Pikku hiljaa on koko Joutsaan päin tulo alkanut tympäistä... Asukkaat saavat edelleen ensiluokkaista hoivaa,heidän hoitamisessa kauhea tilanne ei näy, eikä tule näkymään!
Haluan kiittää sairaanhoitaja Irja Nummelinia ja lääkäri Riikka Roinetta rohkeista ja paikkaansapitävistä kannanotoista, mutta lienette voimattomia asian suhteen, niinkuin minäkin olen ollut koko ajan!
T.Surullinen, pettynyt, suuren panoksensa Joutsan seudun vanhusten tulevaisuuteen satsannut Tarja Veid |
 |
| Päivi Elomaa-Onali | VS: KUNNANHALLITUKSEN VASTUU ?: 4.2.2010 14:19
 NIMET ESIIN!
Tarja Veid, ketkä kunnan edustajat alun perin lupasivat, että Pajulintuun tulee asiakkaita?
Ja keneltä olet uudelleen ja uudelleen pyytänyt asiakkaita hoitopaikoille, ilman tulosta?
Edellytän, että perusturvalautakunnan helmikuun kokoukseen tulee täsmällinen selvitys Pajulinnun asioista, varoineen ja velkoineen.
Ensi viikon kunnanhallituksen ja valtuuston esityslistoilla ei ole Pajulinnusta sanaakaan. Valtuuston listalla on tosin kohta "muut asiat".
Joissakin tapauksissa on suullinen lupaus ainakin ollut juridisesti yhtä pätevä kuin kirjallinen, kuten kihlautumislupaus tai suullinen testamentti. Tämä ei tietysti ole kumpaakaan, vaan eräänlainen avoliitto, josta toinen osapuoli on livistänyt.
Miksi minä yksin tässä taistelen? Lautakunnassa on 9 jäsentä plus yhtä monta varajäsentä. Tulkaa esiin poteroista, olette nuoria, jaksatte hyvin! |
 |
| Kirsi Mällönen | VS: KUNNANHALLITUKSEN VASTUU ?: 4.2.2010 17:22
 NIMET ESIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olen Päivin kannalla täysin tässä asiassa. Tätä ei voi jättää selvittämättä millään tavalla. |
 |
|