Mieskonmäen kyläillan osallistujia entisellä kyläkoululla, joka toimii nykyisin kylätalona. Ennen yleisötilaisuutta Joutsan kunnanhallitus piti kylätalolla kokouksensa.
Marko Nikkanen
– Lista-asioiden lisäksi keskustelimme tänään kunnanhallituksessa hyvinvointialueesta ja sote-palveluverkon muutosesityksestä, ja erityisesti siitä, minkälaista on SaKuKo-osastomme toiminta jatkossa. Meillä vallitsee yli puoluerajojen yksimielisyys, ettei SaKuKon osalta anneta yhtään periksi.
Mieskonmäen kyläillan osallistujia entisellä kyläkoululla, joka toimii nykyisin kylätalona. Ennen yleisötilaisuutta Joutsan kunnanhallitus piti kylätalolla kokouksensa.
Marko Nikkanen
Joutsan kunnanhallitus päätti Mieskonmäen kylätalolla 13.5. pitämässään kokouksessa, että Joutsan kunta tukee taide- ja kulttuurihankintoja 1 %:lla vuoden 2023 tuloksesta, eli Joutsassa jo tutuksi tulleen "prosenttitaideperiaatteen" mukaisesti.
Kunnan toiminnot ja palvelut on kyliltä ajettu kokolailla tarkkaan alas – näiltä osin jäljellä ei välttämättä ole enää juuri mitään. Tämä on arkipäivää hyvin monen ”kyläpahasen” kohdalla. Edes vireys ja talkoointo eivät tässä alasajokehityksessä auta tai onnea tuo. Vanhojen hyvien aikojen perään saattaa enää korkeintaan huokailla ja niitä lämmöllä muistella. Ei silti pidä vaipua synkkyyteen, jotain valoa saattaa kaikesta huolimatta olla luvassa.
Pietarin puhuessa ensimmäisenä helluntaipäivänä kansalle, hän palasi Jumalan antamiin lupauksiin profeetta Joelin kautta.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimitus@joutsanseutu.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Joutsan Pommista oli kaksi edustajaa piirin ulkoratakauden avanneessa Reilu-Cupin ensimmäisessä osakilpailussa Lahden stadionilla helatorstaina 9.5.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimitus@joutsanseutu.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Tarja Kuikka, Marko Nikkanen
Paikallislehti Joutsan Seutu pyysi Joutsan kunnanjohtajaa, kunnanhallituksen puheenjohtajaa sekä paikallisia aluevaltuutettuja kommentoimaan palveluverkkoehdotusta. Luhangasta kommentin antoi ensimmäistä palveluverkkoehdotusta kommentoinut hyvinvointijohtaja.
Tarja Kuikka, Marko Nikkanen
Joutsan Seutu julkaisee perinteiseen tapaan myös muista oppilaitoksista valmistuneiden nimiä. Saamme valmistumistietoja kotipaikkoineen joiltakin oppilaitoksilta, emme kuitenkaan kaikilta. Valmistumistiedon voit myös toimittaa itse lehden toimitukseen konttori@joutsanseutu.fi
Jonna Keihäsniemi
Joutsan lukiosta valmistuu tänä keväänä yhteensä 19 ylioppilasta. Lukiot saivat tiedon uusista ylioppilaista tänään tiistaina.
Jonna Keihäsniemi
Sote-uudistus, tuo hallinnon kukkanen on tuottanut muun muassa uusia luottamushenkilöpaikkoja kuten aluevaltuustojen ja -hallitusten jäsenyyksiä. Niiltä nokkelimmat hyppäävät seuraavalle poliittiselle portaalle kansanedustajiksi, jopa ministeriksi.
Joutsan kirkonkylän Uimalan yläosan nurmialueella kulkevan vanhan betoniviemärin tilalle on nyt asennettu kokonaan uusi muoviviemäriputki Uimalan Veanderinniemen puoleisen parkkialueen reunamilta pukukoppirakennuksen liepeille, yhteensä 75 metrin pituudelle. Asennustyöt valmistuvat tällä viikolla, minkä jälkeen tehdään vielä tarvittavat viimeistelyt ja nurmikon kylvö.
Marko Nikkanen
Joutsan kirkonkylän Uimalan alueella on tehty parin viikon ajan kaivuutöitä, jotka valmistuvat kuluvan viikon aikana. Kyseessä on Joutsan kuntakonserniin kuuluvan Joutsan Vesihuolto Oy:n kunnostushanke, jossa toimitusjohtaja Teijo Mäkisen mukaan on korvattu 75 metrin matkalta vanhaa, halkaisijaltaan 200 millimetrin betoniviemäriä uudella samankokoisella muoviviemäriputkella.
Joutsan kirkonkylän Uimalan yläosan nurmialueella kulkevan vanhan betoniviemärin tilalle on nyt asennettu kokonaan uusi muoviviemäriputki Uimalan Veanderinniemen puoleisen parkkialueen reunamilta pukukoppirakennuksen liepeille, yhteensä 75 metrin pituudelle. Asennustyöt valmistuvat tällä viikolla, minkä jälkeen tehdään vielä tarvittavat viimeistelyt ja nurmikon kylvö.
Marko Nikkanen
Näyttelyssä riittää katseltavaa, sillä esillä on yli sata teosta. Teoksia ovat tehneet Yhteiset opinnot II -ryhmän oppilaat sekä varhaisiän opintojen ryhmässä olevat.
Tarja Kuikka
Joutsan pääkirjaston näyttelytilassa on toukokuun 24. päivään asti esillä Puulan seutuopiston Joutsan taidekoulun kevätnäyttely Maailman ympäri.
Näyttelyssä riittää katseltavaa, sillä esillä on yli sata teosta. Teoksia ovat tehneet Yhteiset opinnot II -ryhmän oppilaat sekä varhaisiän opintojen ryhmässä olevat.
Tarja Kuikka
Leivonmäkeläiset Otto Järvinen ja Mikko Halinen kisasivat lauantaina F-Cupin osakilpailussa Imatralla.
Kiia Kajala
Imatran Urheiluautoilijoiden 60-vuotisjuhlarallissa 11.5. oli tarjolla vauhdikkaat ja erittäin haastavat Etelä-Karjalan tiet. Reilun 64 kilometrin reitti koostui kuudesta erikoiskokeesta, joista kaksi ajettiin kahteen kertaan.
Leivonmäkeläiset Otto Järvinen ja Mikko Halinen kisasivat lauantaina F-Cupin osakilpailussa Imatralla.
Kiia Kajala
Joutsan Seutu
Joutsan Seutu
Joutsan Seutu
Joutsan Seutu
Joutsan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.